Rauman Dansseor ry toimii Rauman talousalueella ja on Suomen Tanssiurheiluliiton jäsen. Seura on perustettu vuonna 1982.
Muutaman vuoden jälkeen toiminta hiipui ja vuonna 1990 lopulla kiinnostus tanssiurheiluun virisi uudelleen. Vuonna 1991 SVUL:n seura Rauman Urheilijat ry perusti tanssiurheilujaoston. Tanssiurheilujaosto halusi lisätä toimintaansa ja itsenäistyä, näin vuonna 1997 herätettiin henkiin Rauman Dansseor ry. Kaikki RU:n tanssiurheilujaoston kilpailevat parit ja jäsenet siirtyivät Rauman Dansseoran jäseniksi.
Rauman Dansseoran tanssijat ovat vuosikymmenien aikana menestyneet hienosti. Seuramme on kasvattanut maajoukkuetanssijoita ja SM-mitalisteja. Kilpatanssi oli parikymmentä vuotta sitten harrastajamääriltään suuri laji. Nykyään kilpatanssiin hakeutuu määrällisesti paljon vähemmän harrastajia. Syitä on useita, mutta eräs suurimmista on varmasti lajitarjonnan valtava kasvu ja monen matalan aloituskynnyksen uhreilulajien yleistyminen.
Rauman Dansseor ry tarjoaa harrastajilleen kaikki mahdollisuudet kehittyä omien tavoitteiden mukaan. Dansseoralla on vakio- ja latinalaistansseissa ammattivalmentajat, jotka antavat seuralaisille ryhmä- ja yksityistunteja. Dansseoran kotisalilla Kortelan koululla seuralaiset saavat myös harjoitella vapaaharjoitteluvuoroilla neljä kertaa viikossa.
Kortelan koulu, Kortelantie 23, Rauma
Mikko Kaasalainen latinalaistanssit
Ilari Lehtonen vakiotanssit
La 24.2. Ilari vakiot
La 2.3. Mikko lattarit
La 16.3. Ilarin vakiot
La 6.4. Mikko lattarit
La 20.4. Ilari vakiot
La 27.4. Mikko lattarit
10.00 – 10.45 yksäri
10.45 – 11.30 yksäri
11.30 – 12.15 E – A ryhmä (perustekniikka)
12.15 – 12.30 pieni practise-harjoitus (kisakierroksen simulointi)
12.30 – 12.45 tauko
12.45 – 13.30 D – A ryhmä
13.30 – 14.15 yksäri
14.15 – 15.00 yksäri
11.00 – 11.45 yksäri
11.45 – 12.30 yksäri
12.30 – 13.15 E – A ryhmä (perustekniikka)
13.15 – 13.30 pieni practise-harjoitus (kisakierroksen simulointi)
13.30 – 13.45 tauko
13.45 – 14.30 D – A ryhmä
14.30 – 15.15 yksäri
15.15 – 16.00 yksäri
Yksityistuntien varaus
Leena Tarkanmäki, 040 5106 553, leena.tarkanmaki@saunalahti.fi
Kortelan koulu
Kortelantie 23, Rauma
Keskiviikko 19-20 normaalivuoro
Perjantai 18.00-19.00 Bailatino
Sunnuntai 17.00-18.00 vapaaharjoitteluvuoro
________________________
Lallin Koulu
Pyhän Henrikintie 121, Köyliö
Lauantaisin klo 10.00 - 11.30
Sunnuntaisin klo 10.00 - 11.30
________________________
Tanssi on monipuolinen liikuntamuoto. Tanssi on myös oivallinen kuntourheilumuoto, eikä siinä välttämättä tarvitse kilpailla. Pariakaan ei alkuun tarvita; vasta jos kilpaileminen alkaa houkuttaa, pari täytyy löytää.
Kilpatanssilajit on jaettu kymmeneen tanssilajiin.
Kilpatanssissa on viisi vakiotanssia, jotka ovat: hidas valssi, tango, wieninvalssi, foxtrot ja quickstep.
Kilpatanssiin kuuluu viisi latinalaistanssia, jotka ovat: samba, chachacha, rumba, paso doble ja jive.
Kilpatanssi vaatii pitkäjänteisyyttä ja kurinalaista harjoitteluasennetta. Toisaalta laji tarjoaa sellaisia kokemuksia, joita ei oikeastaan saa mistään muusta lajista. Nimensä mukaisesti kilpatanssi tarjoaa harrastajalle mahdollisuuden osallistua monipuoliseen ja tasa-arvoiseen kilpailujärjestelmään. Kilpailuyksikkö sisältää kaksi tanssijaa: viejä ja seuraaja. Nykyisin on varsinkin lapsille ja junioreille tarjolla myös soolotanssikilpailuja.
Kilpailuluokat on järjestetty ensinnäkin ikäluokkiin, jotka ovat: Lapsi 1, Lapsi 2, Juniori 1, Juniori 2, Nuoriso, Avoin, Seniori 1, Seniori 2, Seniori 3, Seniori 4 ja Seniori 5. Lapsi 1 luokkalaiset ovat alle kymmenen vuotiaita ja puolestaan Seniori 5 -luokkalaisten toisen parin on oltavat vähintään 65- ja toisen vähintään 70 -vuotias.
Kaikki kilpailuikäluokat on lisäksi jaettu viiteen kilpailutaitotasoluokkaan. Näin varmistetaan, että kilpailija saa kokea miellyttävän ja jännittävän kilpailukokemuksen, jossa voi kisailla saman ikäisiä ja saman tasoisia tanssijoita vastaan.
Lisätietoa kilpatanssilajeista löydät vaikkapa tästä linkistä: https://www.dancesport.fi/lajit/vakio-ja-latinalaistanssit/
Bailatino-ryhmä perjantaisin klo 18.15-19.00 Kortelan koululla.
Kertamaksu 5.00€
Bailatino ei vaadi seuran jäsenyyttä.
Ohjaaja Teijo Suominen, 044 533 4913, teijo.suominen(at)gmail.com
Bailatino® on tanssillinen liikuntamuoto, jonka perusajatuksena on tuoda ihmiset lähemmäksi latinalaista musiikkia ja latinalaista tanssia sekä latinalaiskulttuuria. Bailatinon tarkoituksena on poistaa musiikillisesta liikunnasta siihen helposti kohdistuvia suorituspaineita. Bailatinossa ei vaadita tanssitekniikan osaamista, vaan tärkeämpää on luoda ilmapiiri, jossa liikkuja nauttii oman vartalonsa käytöstä omien resurssiensa mukaan sekä kokee oppimisen että onnistumisen riemua. Bailatinoa voi verrata perinteiseen aerobicin alueella niin sanottuihin koreografisiin tunteihin, syketasot vaihtelevat paljonkin ryhmän taidon mukaan. Bailatinotunnin aikana nautitaan musiikista ja pidetään hauskaa yhdessä muun ryhmän kanssa. Kunto ja tanssitaito kohoaa melkein huomaamatta. Jokaiselle harrastajalle löytyy sopiva tasoryhmä, alkeistason tunneista aina jatkotason tunteihin. Ikä, sukupuoli, koko tai taitotaso ei ole koskaan esteenä tunneille osallistumiseen.
Dansseoran Bailatinon Facebook -sivu
Yleinen
Valtteri Virtanen - Heidi Virtanen, A/A
Seniori 1
Jere Saramo - Jenni Marjamäki, C/C
Seniori 3
Teijo Suominen - Hilkka Kelhä-Suominen, A/A
Juha Auranen - Tuula Hakamäki D / D
Seniori 4
Rauno Suominen - Anne Suominen, C/C
Seniori 5
Pentti Ranta-Anneli Ranta, B/B
Pekka Raski - Leena Tarkanmäki, A/A
Rauman Dansseor toivottaa uudet jäsenet lämpimästi tervetulleiksi seuraan. Jäseneksi pääset ilmoittamalla henkilötietosi (jäsentietolomake) Tino Saariselle.
Alle on kirjattu jäsenyyden mukanaan tuomat harrastusmahdollisuudet ja jäsenedut.
Maksut vuonna 2023:
− Jäsenmaksu 30 e, perhejäsenmaksu 80 e.
− Kausimaksu 200 e. Oikeuttaa osallistumaan ohjatuille kilpatanssin ammattilaisten ohjaamille ryhmätunneille sekä vapaaharjoituksiin.
- Kausimaksu 110 e. Oikeuttaa osallistumaan vain kilpatanssin ammattilaisen ohjaamille ryhmätunneille.
− Kausimaksu 90 e. Oikeuttaa osallistumaan vain kilpatanssin vapaaharjoituksiin.
− Kausimaksu maksetaan kaksi kertaa vuodessa, syys- ja kevätkaudelta.
Erikseen veloitetaan kilpatanssin yksityisvalmennukset, kilpailumaksut sekä kurssit ja muut erikseen järjestettävät tapahtumat.
Voit myös maksaa pelkän jäsenmaksun, jos et halua osallistua viikoittaiseen seuratoimintaan.
Jäsenmaksun maksettuasi saat:
− Alennusta seuran järjestämistä tapahtumista.
Kilpatanssin kausimaksun maksettuasi saat:
− Ammattivalmentajan ryhmätunnit kerran viikossa (laskennallisesti)
− Ammattivalmentajan ohjaamat Practice Night –harjoitukset ryhmäpäivinä
− Järjestetyt ammattivalmentajien yksityistunnit
− Vapaaharjoitukset salivuorojen mukaan
− Kilpailutoiminta
Teijo Suominen, 044 533 4913, teijo.suominen@gmail.com
sihteeri
Jäsenet
Anne Suominen
Leo Saarinen, saarinen.leo@dnainternet.net
Valtteri Virtanen, valttu_91@hotmail.com
Leena Tarkanmäki, leena.tarkanmaki@saunalahti.fi
Rauno Suominen
Tuula Hakamäki - Auranen
Juha Auranen
Varajäsenet:
Pekka Raski
Jere Saramo
Rahastonhoitaja:
Leena Tarkanmäki, 040 5106 553, leena.tarkanmaki@saunalahti.fi
Varapuheenjohtaja:
Anne Suominen
Valmennusvastaava:
Leena Tarkanmäki, 0405106553, leena.tarkanmaki@saunalahti.fi
Jäsenvastaava:
Leo Saarinen, saarinen.leo@dnainternet.net
DanceCore vastaava:
Leo Saarinen, saarinen.leo@dnainternet.net